Airedalenterrieri
Harvat koirat ovat osoittautuneet yhtä monipuolisiksi kuin airedalenterrieri. Ensimmäisessä maailmansodassa sitä käytettiin rintamalla viestikoirana. Ammuttujen lintujen noutamisen, kauriiden jäljittämisen ja rottien tappamisen lisäksi se on työskennellyt myös poliisikoirana.
FCI -ryhmä
Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 3 eli Terrierit.
Taustaa
Airedalenterrieri on peräisin Englannissa Yorkshiren alueella sijaitsevasta laaksosta, missä se kehitettiin 1800-luvun puolimaissa auttamaan saukkojen metsästyksessä. Sen esi-isiin uskotaan kuuluneen saukkokoiran, jolta se sai kokonsa ja jäljitystaitonsa, bullterrierin, jolta se sai voimaa ja päättäväisyyttä sekä nyt jo sukupuuttoon hävinneen mustan ja ruskean kirjavan terrierin. Terrieri vahvisti bullterrieristä saatua voimaa ja päättäväisyyttä, toi koiralle sen karkean turkin ja mahdollisesti lisäsi rodun mieltymystä veteen. Airedale on Britannian kookkain terrierirotu. Yhdysvalloissa sitä yritettiin kokonsa vuoksi siirtää toiseen roturyhmään, mikä ei kuitenkaan onnistunut.
Vahva persoona
Airedalella voi joskus olla hyvin voimakas luonne, mitä voikin odottaa rodulta, jota varhaishistoriansa aikana käytettiin koiratappeluissa. Nykyisin tästä saattaa tulla riesa, sillä tämä terrieri ei peräänny, jos joku haastaa sen. Se on myös hyvin energinen, minkä vuoksi sitä ei suositella kaupunkiasuntoihin. Airedalea on paras ulkoiluttaa maaseudulla, missä se voi tutkia paikkoja eikä luultavasti joudu tekemisiin toisten koirien kanssa. Erityisesti urosten kastroiminen voi tehdä niistä rauhallisempia. Muiden terriereiden tavoin myös airedale on tyypillisesti itsepäinen.
Luonne
Älykäs, itsenäinen ja päättäväinen; voi pyrkiä määräämään asioista, jos kunnon koulutus puuttuu. Totuta koira tapaamaan muita ihmisiä ja koiria.
Koko
Korkeus: uros 58-61 cm narttu 56-59 cm
Liikunta
Pitää reippaista päivittäisistä kävelylenkeistä, mieluiten maaseudulla. Vahdi koiraa, jos paikkalla on muita koiria.
Kotioloissa
Puolustaa omaa aluettaan; hyvä vahtikoira.
Käytös
Oppii nopeasti ja on luonteeltaan erittäin sopeutuvainen. Vaihtele koulutusrutiineja, jotta koira jaksaa keskittyä.
Turkinhoito
Kova, tiheä ja karkea turkki näyttää parhaalta, jos se nypitään käsin, vaikka leikkaaminen on helpompaa.
Terveys
Ihottumaa - käsin nyppiminen voi auttaa; altin mahalaukun kiertymälle. Syömisen jälkeen lepoa mahalaukun kiertymän välttämiseksi.
Lyhyesti
- Vahvatahtoinen
- Ei pidä muista koirista
- Älykäs luonne
- Hyvä vahti
- Turkinhoito vaativaa
- Ei perheisiin, joissa pieniä lapsia
Tämän esittelyn lähde:
"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"
- Kirjoittanut David Alderton
- Suomennos Anne Petäjäinen ja Juha Valste
- ISBN 978-951-20-8566-8
- Gummerus Kustannus Oy 2011